Sopanen selvisi säikähdyksellä

Taitolaituri välttyi sittenkin aivotärähdykseltä.

Isku Areena kohahti lauantaina, kun Vili Sopanen jyrättiin pää edellä laitaan. Pahantekijänä toimi TPS:n Ryan Stone, jonka käämit kärähtivät lahtelaisisäntien käsittelyssä.

- En ole tuollaiseen ennen törmännyt. Tuli kyllä aika selästä, vaikken edes kääntänyt selkää. En tiedä mitä hän mietti, Sopanen tuhahtaa.

- Mutta ei siitä kannata tehdä mitään numeroa. Mä olen sen verran kova kaveri ettei muhun tollaset pikkutällit tehoa.

Sopasen törmäys oli pahannäköinen, mutta hän selvisi siitä säikähdyksellä. Aluksi tälli diagnosoitiin aivotärähdykseksi, mutta viikonlopun aikana se tarkennettiin lieväksi niskavammaksi. Nyt niskat on jo hierottu siinä määrin kuntoon, että mies pystyi osallistumaan normaalisti maanantain harjoituksiin.

- Ihan kunnossa ollaan. Sanoisin, että tällä hetkellä flunssa huolettaa enemmän, Sopanen niiskuttaa.

Sopanen on kasvattanut hiuksiaan kuin Lämäri -elokuvassa konsanaan, mutta nyt hujoppi on laajentanut repentuaariaan myös partaan ja viiksiin. Miksi ihmeessä?

- Älä kysy. Tai laita siihen, että mä ajan ne heti pois kun saan ekan maalin tehtyä!

HPK – Pelicans keskiviikkona Hämeenlinnassa klo 18.30.