Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Pelicans – KalPa 27.3.2017 klo 18:30

Yhteisö

Pelicans on yksi Päijät-Hämeen suurimpia ja tunnetuimpia yritysbrändejä. Pelicans on myös erittäin merkittävä toimija päijäthämäläisessä yhteisössä ja sen toiminnassa on useita yhteiskuntavastuullisia elementtejä.

Työllistävän vaikutuksen ja tarjoamansa urheiluviihteen ohella Pelicansin toiminnassa on jo pidemmän aikaa systemaattisesti keskitytty ja osallistuttu päijäthämäläisen yhteisön hyvinvointiin. Näkyvimmät tavat ovat olleet rahankeruu Päijät-Hämeen keskussairaalan lastenosaston hyväksi, Pelicansin koulukiertue sekä Icehearts –toiminta.

Pelicans on kerännyt reilun kymmenen vuoden aikana yli 100 000 euroa Päijät-Hämeen keskussairaalan lastenosaston hyväksi.

Koulukiertuetta on järjestetty niin ikään jo kymmenen vuoden ajan. Sen päätarkoituksena on ollut tuoda Pelicansia ja sen pelaajia tutuksi alueen lapsille ja nuorille, sekä levittää tietoa terveellisistä elämäntavoista ja ehkäistä koulukiusaamista.

Icehearts-toimintamalli on puolestaan pojille ja tytöille suunnattu varhaisen puuttumisen innovatiivinen toimintamalli. Se on pitkäkestoista ja ammatillista kasvun tukea lapsille ja perheille, jotka ovet tuen tarpeessa. Pelicans on ollut tiiviisti mukana Lahden Iceheartsin toiminnassa sen alusta asti.

Edellä mainittujen pidempi aikaisten toimintamallien lisäksi Pelicans on järjestänyt vuosittain erilaisia tempauksia. Pelicans on muun muassa jakanut ottelulippuja koululaisille, pakannut ikääntyvien ostoksia, lahjoittanut vaatteita sekä muuttanut huonekaluja kodittomille, vastannut yleisölle avoimen ja ilmaisen jääkentän jäädytyksestä sekä paljon muuta.

Tälle yhteisö –sivulle kerätään tietoa Pelicansin yhteiskuntavastuun eri toimintamalleista sekä niihin liittyvistä uutisista.