
Pelicansin A-nuorten keskiviikon ottelusta olisi tullut murheellinen ilman Janne Juvosta. Isku Areenassa vieraillut Ilves oli lähellä tehdä lahtelaisista hakkelusta, mutta Juvonen oli ilmiömäisessä vireessä. Hän piti omiaan pelissä mukana ja torjui lopulta 4-3 -voiton rankkarikisassa.
- Ei välttämättä ansaittu kahta pistettä, mutta mielellään otetaan ne vastaan. Juvosen Janne oli todella hyvä. Hän antoi meille tänäänkin mahdollisuuden voittaa, A-nuorten päävalmentaja Kari Eloranta kehui.
- Hän piti meitä koko pelin pystyssä.
Vuonna 1994 syntynyt Juvonen voisi ikänsä puolesta pelata vielä B-junnuissa. Paikka A-nuorten maalinsuulla on kuitenkin täysin oikeutettu. Huippukoppeja tekevä poikanen on tehnyt Elorantaan vaikutuksen.
- Hän on nyt pelannut meillä kolme peliä, ja ollut hyvä niissä kaikissa. Kaverissa on selkeästi iso potentiaali.

Pohjois-Karjalan Kiihtelysvaaralta kotoisin oleva Juvonen on Jokipoikien kasvatti. Täksi syksyksi maalivahti tuli omasta tahdostaan Pelicansiin.
- Halusin tulla tänne kehittymään. Tarkoituksena olisi saada mahdollisimman paljon pelejä A:ssa, rauhallinen Juvonen sanoi.
Karjalan mies kuuluu myös alle 18-vuotiaiden maajoukkuerinkiin. 183-senttisen vahdin selviä vahvuuksia ovat liikkuminen, pelinluku ja mailapeli. Myös räpyläkäsi heilahtaa näyttävästi.
- Fysiikassa on vielä kehitettävää. Pelit ovat lähteneet ihan hyvin käyntiin, mutta paljon on vielä töitä tehtävänä.
A-nuorten SM-liigaa jälleen lauantaina. Pelicans – TPS Isku Areenassa klo 16.00.
