
Pelicans aloitti liigakarsintoihin valmistautumisen hikisillä harjoituksilla. Alkuviikon treeneissä syke on ollut korkealla, mutta ilmapiiri erinomainen. Pasi Nurmisen vetämien hikisulkeisten päätteeksi pelaajat ovat jääneet pilke silmäkulmassa jäälle kikkailemaan. Kaikesta tekemisestä paistaa rentous ja luja usko omaan tekemiseen.
SM-liigan parhaimpiin maalivahteihin lukeutuva Niko Hovinen ottaa jopa niin löysin rantein, että mies kekkuloi puolipukeisena pitkin hallin käytäviä!
Onko rantaleijona aloittanut jo valmistautumisen kesälomaa varten?
- Ei todellakaan, ei todellakaan. Vielä on töitä jäljellä, ilman paitaa pyörinyt Hovinen naureskeli.
- Olosuhteisiin nähden ilmapiiri on hyvä. Viime aikoina peli on kulkenut niin hyvin, ettei ole mitään syytä miksi se olisi huono.
Sportin ja Jukureiden välinen finaalisarja venyi viidenteen peliin. Mestiksen mestari ja lahtelaisten tuleva vastustaja selviää vasta keskiviikkona, mutta Hoviselle vastapuolella ei ole väliä.
- Ei kai sillä väliä ole. Kaikki on voitettava, Pappi muistutti.
- Ihan sama kuka sieltä tulee.
Niko Hovinen pysäyttää Mestis-vetoja ensimmäisen kerran lauantaina. Karsintojen ensimmäinen ottelu alkaa Isku Areenalla klo 18.30!
