Peltonen povaa kovaa matsia

Suomalainen kiekkoikoni saapuu mielellään radiomastoille.

Siitä on seitsemän vuotta, kun kansallissankari Ville Peltonen käväisi viimeksi Lahdessa.

Vuosi oli 2003 ja Jokerit hallitseva Suomen mestari. Narrit Kanada-maljaan johdattanut Peltonen muutti syksyksi 2004 Sveitsiin, josta tie vei NHL:n ja KHL:n kautta takaisin SM-liigaan. Tällä kertaa osoitteeksi valikoitui HIFK, Peltosen kasvattiseura ja henkinen koti.

- Tullaan ensimmäistä kertaa Lahden uuteen halliin. Mielenkiintoinen ilta luvassa, Peltonen sanoo.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen. Lahtelaiset saivat lokaa niskaan lokakuussa, kun IFK pöllytti Pelsut kotonaan 7-3. Avausmaalin ottelussa teki kukas muukaan kuin Peltonen.

Murskalukemista huolimatta Peltonen uskoo perjantaista muodostuvan huikea kiekkotrilleri.

- Pelicans tekee joukkueena kovasti hommia, paineistaa ja pelaa aggressiivisesti. Joten kyllähän se aina tiukka paikka on.

37-vuotias Peltonen on ollut monessa mukana. Vuosien varrelle mahtuu niin MM-finaalin kypärätemppu Ruotsin verkkoon (Den glider in!) kuin hurja tappelunnujakka rapakon takana NHL:ssä. Peltoselle on jäänyt hyvin mieleen myös muutama pelikaveri, jotka perjantaina asettuvat vastustajan puolelle.

- Lade Latvala on aina vaarallinen. Ja Sulo (Sulander) on ammattimies. Ikä on vain numero, Peltonen tietää.

Latvala pelasi Peltosen kanssa aikoinaan Jokereissa, mutta Sulander on miehelle vieläkin tutumpi.

- Sveitsissä pelattiin monta kertaa vastakkain,  maajoukkueessa ja liigassa ollaan pelattu samalla puolella. Tuttu kaveri ja erittäin arvostettu maalivahti. Erittäin kovan luokan ammattilainen.

Peltosta alkaa naurattaa kun tältä kysyy, mihin Sulanderille kannattaa laukoa.

- Kyllä sinne kehikoiden väliin varmaan kannattaa.

Pelicans – HIFK perjantaina Isku Areenalla klo 18.30