Pelicans kohtasi Tapparan Tampereella lauantaiottelussa. Tunnelma hallissa oli hyvä, kun Pelicansin kannattajiakin oli saapunut kymmenittäin.
Peli lähti liikkeelle rauhallisesti, molemmat joukkueet saivat muutaman tilanteen, mutta maalivahdit selvisivät helpolla. Ensimmäisen erän lähestyessä puoltaväliään oli illan ensimmäisen ylivoiman aika. Tappara pääsi ylivoimalle Joonas Hurrin lähtiessä istumaan kaksi minuuttista kiinnipitämisestä. Kirvesrinnat loivat todella vaarallisia tilanteita Niko Hovisen vartioimalle maalille, mutta Hovinen veti pidemmän korren. Hetken aikaa ylivoiman jälkeen Tappara piti ottelua hallinnassa.
Pelicans pääsi kuitenkin pian ylivoimalle ja vaikkei maalia syntynyt pääsivät pussinokat peliin mukaan paremmin.
Toiseen erään Pelicans lähti liikkeelle paremmalla jalalla kuin edelliseen. Ensimmäiset viisi minuuttia pelattiinkin Tapparan puolustusalueella. Tappara kuitenkin näytti, että yksi hyökkäys riittää. Kirvesrinnat nimittäin rankaisivat toisen erän ensimmäisestä hyökkäyksestään, pahanteossa Jukka Peltola.
Pelicans ei jäänyt tätä murehtimaan. Pian Tapparan johtomaalin jälkeen Lasch kiemurteli kiekon kanssa hyökkäysalueella kunnes toimitti kiekon maalille. Markus Seikola pääsi laittamaan kiekon vapaasi tyhjään maaliin tasoittaen ottelun 1 - 1:een. Samoissa numeroissa lähdettiin odottamaan kolmatta erää.
Kolmannen erän lähestyessä puoltaväliä pääsi Hakametsään saapunut yleisö todistamaan aloitusvoiton tärkeyttä. Tommi Paakkolanvaara kaivoi aloituksen Teemu Rinkiselle, jonka rannelaukaus löysi tiensä maalin etuyläkulmaan.
Tappara ei ollut lyöty, vaan se väänsi ottelun tasoihin seitsemän minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Sami Venäläinen pääsi nostamaan kiekon maalin kattoon aivan sen edustalta pitkän kamppailun jälkeen.
Lahtelaiset olivat kuitenkin päättäneet ottavansa kolme pistettä Tampereelta. Vielä kolme minuuttia ennen pelin päättymistä kiekko vietiin Tapparan alueelle ja Arttu Luttinen väänsi sen maaliin väkisin, Laschin hyvän pohjatyön jälkeen. Viimeiset kaksi minuuttia Tappara yritti tasoittaa ilman maalivahtia, tässä onnistumatta.
Kolme pistettä lähti Pelicansin mukana Lahteen. Seuraavan kerran pelataan Isku Areenalla Kärppiä vastaan tiistaina klo 18.30.
