
Pelicans kohtasi toiseksi viimeisen harjoitusvastustajansa Espoon Bluesin. Pelicans lähti otteluun mielenkiintoisesta asemasta, sillä yhtään harjoitusottelua joukkue ei ollut vielä hävinnyt. Blues on myös Pelicansin kauden avausvastustaja.
Ensimmäiset kymmenen minuuttia peli meni päästä päähän ilman ihmeempiä tilanteita. Noin 12 minuutin kohdalla Matias Loppi joutui turvautumaan kiinnipitämiseen, joka tiesi Bluesin ylivoimaa. Pelicans hoiti alivoiman tyylikkäästi, mutta heti sen päätyttyä Bluesin Tommi Huhtala pääsi hutaisemaan kiekon maalinedustalta Niko Hovisen selän taakse.
Pelicans ei tästä kuitenkaan masentunut vaan vain muutama minuutti Bluesin maalin jälkeen Pelicans pääsi ylivoimalle Jani Hakanpään kiinnipitämisen johdosta. Ylivoima tuotti Pelicansille tulosta, Aaron Brocklehurst tykitti kiekon yläkulmaan Jan Latvalan syötöstä ja erätauolle lähdettiin 1 - 1 lukemissa.
Toisen erän ensimmäiset viisi minuuttia mentiin jälleen päästä päähän ilman ihmeempiä tilanteita. Peli alkoi kuitenkin olemaan rikkonaisempaa ja molemmat joukkueet vierailivat jäähyaitiossa useaan otteeseen. Noin 7 minuuttia erän alusta Blues pääsi kuitenkin survaisemaan maalin eteen jääneen kiekon Pelicans-maaliin. Pelicans ei jäänyt murehtimaan maalia vaan tasoitti heti perään. Jan Latvala toi kiekon hyökkäyspäähän, josta syötti Justin Hodgmanille. Hodgman havaitsi nopeasti vierellä tulevan Wärnin ja jatkoi syötön hänelle, jolta kiekko siirtyi yläkulmaan. Blues ehti toisen erän loppuun iskeä kiekon vielä kerran viivasta Niko Hovisen selän taakse, erätauolle lähdettiin 3 - 2 lukemista.
Kolmas erä alkoi Pelicansin kannalta huonosti, Joonas Järvinen joutui istumaan kaksi minuuttista ja Toni Kähkönen rankaisi Pelicansia toistamiseen. Pelicans pääsi erän alkuun kokeilemaan ylivoimaa, mutta Petri Koivisto pysyi vahvana. Kolmas erä pelattiin Pelicansin hallinnassa, mutta maalit jäivät saamatta.
Blues nappasi 4 - 2 voiton Pelicansista. Pelicansille tuli siis harjoituskauden ensimmäinen tappio.
Pelicansilla on vielä yksi harjoituspeli edessä ennen kauden alkua. Se pelataan Heinolassa Peliittoja vastaan perjantaina 09.09.
