Pelicans päätti harjoituskauden voitolla

Pelicans lähti Heinolaan jo perinteeksi muodostuneeseen harjoitusotteluun Peliittoja vastaan perjantaina.

Pelicans otti ottelun hallinnan heti ensimmäisillä minuuteilla ja painetta lyötiin Peliittojen päätyyn. Pelicansin kentät pyörittivät kiekkoa Joonas Kuuselan vartiomalla Peliitta-maalilla, mutta Kuusela pysyi vahvana. Peliitat pääsivät kokeilemaan ylivoimaa erän puolivälin jälkeen. Kiekko saatiin pysymään Pelicansin alueella, mutta Tuukka Huumonen piti Pelicans-maalin tyhjänä.

Viisi minuuttia ennen erän loppua Pelicansin painostus palkittiin. Maalinedustakamppailun jälkeen Justin Hodgman huomasi irtokiekon ja väänsi sen maaliin, 0 - 1 Pelicansille. Viimeiset minuutit painettiin päästä päähän ilman tulosta.

Toista erää ei pitkään ehditty pelaamaan, kun tunteet rupesivat kuumenemaan molemmin puolin. Tuukka Huumosen maalilla vihellyksen jälkeen alkoivat nyrkit heilua. Kari Sihvonen ja Pekka Saittakari ohjattiin tilanteen jälkeen suihkuun, mutta molemmat joukkueet saivat myös kaksiminuuttiset. Kun rangaistukset oli selvitetty ja peli pääsi jatkumaan Jan Latvala nousi Aaron Brocklehurstin syötöstä kentän läpi ja laittoi kiekon vahvalla rannelaukauksella maalin yläkulmaan, 0 - 2 Pelicansille. 

Erän jatkuessa tunteet pysyivät kuumina ja kaksiminuuttisia jaettiin väkivaltaisuudesta molemmille joukkueille. Peliitat pääsivät myös peliin mukaan ja loivat tilanteita Pelicans-maalille, mutta tuloksetta.

Kolmannen erän alussa Peliitat jatkoivat ylivoimaa pyörittäen peliä Pelicansin päädyssä. Heti ylivoiman loputtua Max Wärn näki aitiosta luistelevan Teemu Rinkisen ja antoi lättysyötön. Rinkinen otti syötön haltuun ja harhautti Peliittojen maalilla seisovan Antti Rautiolan, 0 - 3 Pelicansille.

Viisi minuuttia ennen pelin loppua Pelicans pääsi kokeilemaan kahden miehen ylivoimaa. Tätä kerettiin pelaamaan puolen minuutin verran, kun upean kuvion päätteeksi Tero Koskiranta laittoi kiekon riparista maaliin. Syöttöpisteet nappasi Max Wärn ja Aaron Brocklehurst.

Viimeiset viisi minuuttia pelattiin hiljaista vauhtia. Peliitat pääsi luomaan upean hyökkäyskuvion, mikä vei lopulta kiekon Pelicans-maaliin. Peli päättyi 1 - 4  voittoon Pelicansille.

Valmentaja Riku-Petteri Lehtonen kommentoi harjoituskauden päättymistä:

- Eihän tämä mikään erikoinen peli ollut, mutta harkkakaudesta voi antaa plussaa kun on 13:sta ottelusta voitettu 11. Pelillinen asiahan se silti on tärkeintä, mutta siinä ollaan kehitytty hyvin. Kenttiä tässä vielä pitää katsoa, kun ykkösylivoima meni uusiksi Lopin loukkaantumisen takia, Lehtonen mietiskelee.

Seuraavan kerran Pelicansin pääset näkemään Isku Areenalla tiistaina kaudenavaustilaisuudessa klo 17.30.