
Kelataanpa nauhaa toisen erän loppuun. Ilveksen alin pelaaja kuljettaa kiekkoa keskialueelle, mutta Marko Pöyhönen saa mailansa väliin. Paakkolanvaara hyödyntää kiekonriiston välittömästi ja kirmaa läpiajoon.
Ja mitä sitten tapahtuukaan. Paakkolanvaara suorittaa huikean harhautuksen ja toimittaa kiekon kylmänviileästi ohi Sami Aittokallion. Yleisö nousee hurraamaan ja helpottunut hyökkääjä tuulettaa.
- Nojoo, siinä hyvin Pöyhönen tuikkasi kiekon läpi ja pääsin harhauttamaan. Tuo on ollut B-junnuista saakka ainoa harhautus minkä osaan, joten se oli ainoa joka tuli mieleen, Paakkis naurahti ottelun jälkeen.
- Kyllähän se vähän helpotti kun sai tehtyä vihdoin itsekin.
Maali oli Paakkolanvaaralle kauden ensimmäinen, joten hyökkääjä sai vihdoin gorillan selästään. Paakkolanvaara laidoillaan Pöyhönen ja Janne Tavi pelasi muutenkin kaikin puolin esimerkillisen ottelun. Sen pani merkille myös päävalmentaja Pasi Räsänen.
- Täytyy nostaa Tommille hattua. Pitkä, tuskainen kausi ilman maalia, mutta jaksanut silti painaa kurimuksessa, Räsänen kehui.
- Heidän ketjunsa oli tänäänkin varmaan meidän kurinalaisin ketju.
Mutta mitten on Paakkolanvaaran parran laita? Jos leukareuhka jatkaa nykyistä kasvuaan, miehellä on keväällä melkoinen playoff-parta!
- En tiedä… En varmaan ihan sinne saakka kasvata. Katsotaan, milloin leikkaan seuraavaksi.
Pelicans ja Paakkolanvaara partoineen päivineen pelaavat torstaina Jokereita vastaan Hartwall Areenalla klo 18.30
