Pappi on täällä taas

Paluun kaukaloihin tehnyt Niko Hovinen tuntee olonsa koko ajan paremmaksi. Se on erittäin ikävä uutinen vastustajien kannalta.

- Nyt tuntuu ihan hyvältä. Pystyn treenaamaan täysillä eikä peleissäkään mikään ole haitannut, Hovinen sanoo.

- Nyt pitää vaan pitää itsestään hyvin huolta, jumpata hyvin ja hoitaa kaikki viimeisen päälle ettei mikään rupea vaivaamaan.

Hovisella todettiin marraskuun lopussa lonkkavamma, joka piti miehen sivussa kuukauden päivät. Maajoukkuevahtia tuurasivat Joonas Kuusela, Tuukka Huumonen, Antti Rautiola, Janne Juvonen ja SaiPasta lainattu Jere Myllyniemi, mutta nyt Hovinen on täällä taas. Pappi is back.

Hovinen heilui tolppien välissä jo tiistaina HIFK:ta vastaan. Torstaina oli vastassa HPK.

- Tietenkin tatsi oli vähän hakusessa, kun ei ollut pelannut kuukauteen. Omasta mielestäni olen kuitenkin päässyt ihan hyvin peliin sisään.

Torstain kotimatsi oli hyvä osoitus pelirytmiin pääsemisestä. Vaikka HPK:n Mika Järvinen oli tontillaan jäätävä, nähtiin pelin huikein torjunta viimeisillä sekunneilla. Takatolpalle unohtunut Arsi Piispanen oli enemmän kuin lähellä tasoittaa ottelun, mutta Hovinen liukui hyeenan lailla paikalle ja pelasti sarjapisteet kotiin.

- Satuin kerrankin lukemaan peliä niin kuin sitä pitääkin, Hovinen vähättelee.

- Se oli vaan bonusta. Tiesin, että HPK saa sen yhden tai kaksi paikkaa, joten piti olla hereillä. Peli oli koko ajan niin hyvin meidän hallussa, että piti vain varmistaa etteivät tasoita lopussa.

Pelicans rauhoittuu viikonlopuksi uuden vuoden viettoon. Ja siis nimenomaan rauhoittuu – ainakin jos Hoviselta kysytään

- Joo, eiköhän se mene ihan iisisti kotona. Saunaa ja vähän ruokaa, Hovinen suunnittelee.

- Ensi viikolla on kuitenkin pelejä, pitää katsoa vähän fiksummin mitä tekee.

Entäs uuden vuoden lupaus?

- En ole itse asiassa miettinyt yhtään. Mutta täytyy funtsia, täytyy kehitellä joku hyvä, jota voisi kerrankin noudattaa.

 

Uusi vuosi, uudet kujeet: SaiPa – Pelicans tiistaina 03.01.2012 Lappeenrannassa klo 18.30!