Seuraava kotiottelu: Osta lippuja
Pelicans – KooKoo 20.10.2017 klo 18:30
Pelicans Pelicans

21

(1-0, 1-1, 0-0)

60:00 - Ottelu päättynyt 

60:00 - Ottelu päättynyt 

Yleisöä 4006

TPS TPS

Pelicans nujersi jälleen TPS:n – kuudes sija omissa käsissä

7.3.2017
Pelicans nujersi jälleen TPS:n – kuudes sija omissa käsissä

Pelicans ja TPS tarjosivat katsojilleen vauhdikkaan kiekkonäytöksen. (Kuva: Aku Rive )

Pelicans palasi voittokantaan tiistaina Isku Areenalla, kun se kukisti TPS:n neljättä kertaa tällä kaudella. 2-1-voitolla tullut kolmen pisteen potti oli lahtelaisille ensimmäinen seitsemään peliin.

Lähes kolmen viikon tauolta Isku Areenalle palannut Pelicans luisteli lahtelaisyleisön eteen energiaa uhkuen. Pelipäällä oli etenkin viimeksi syksyllä yhdessä nähty kolmikko Kimi KoivistoMiska SiikonenIikka Kangasniemi. Sitkeästä loukkaantumisesta kärsinyt Siikonen pelasi ensimmäisen liigapelinsä kolmeen kuukauteen, mutta onnistui heti maalinteossa. Peli oli vanhentunut 6:07, kun Siikonen siirsi maalin edestä todellisella tahtomaalilla turkoosipaidat 1-0-johtoon.

Pelicans sai maalin jälkeen entistä tukevamman otteen pelistä, mutta muutamista hyvistä tekopaikoista huolimatta lisämaaleja ei ensimmäisessä erässä nähty.

Toisessa erässä TPS otti ohjat pelistä lisääntyneen aktiivisuuden ansiosta. Kotijoukkue hukkasi kiekkoja omissa, mikä avasi vieraille lukuisia tekopaikkoja. Pelicans siirtyi vastoin kenttätapahtumia 2-0-johtoon, kun Roni Rukajärvi latasi siniseltä pomppujen kautta kiekon turkulaisen nuottaan.

Vieraat saivat erän lopussa kavennuksensa, kun Eric Perrin ohjasi luukulta Henrik Tallinderin mainiosta esityöstä tilanteeksi 2-1.

Kolmas erä eteni 2-1-tilanteessa valkopaitojen näennäisessä hallinnassa, mutta Pelicans piti vieraat pois ykkössektorin tekopaikoilta. TPS haki viimeisellä minuutilla tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Rynnistys jäi varsin vajaaksi kaksinkamppailuvahvaa Pelicansia vastaan, joten täysi pistepotti jäi Lahteen loppuluvuin 2-1. Karri Rämö oli erinomaisessa iskussa kotijoukkueen maalilla pysäyttäen 30 kiekkoa.

Kuudes sija on lahtelaisten omissa käsissä. Pelicans matkaa seuraavaksi torstaina Tampereelle Tapparan vieraaksi. Lauantaina Isku Areenalla saapuu Kärpät Pelicansin runkosarjan viimeiseen kotiotteluun.