Lauantai-iltana Helsingissä oli tarjolla SM-Liigan kärkikamppailu: Jokerit - Pelicans.
Pelicans otti räjähtävän lähdön otteluun. Jarkko Ruutu hölmöili heti ensimmäisessä vaihdossa ja lähti istumaan kaksiminuuttista. Heti ylivoiman jälkeen Justin Hodgman kuljetti kiekon Jokeripäätyyn, josta antoi upean syötön maalinedustalle. Vili Sopanen haistoi paikan ja survoi kiekon Jokeri-vahti Frans Tuohimaan selän taakse, 0 – 1 Pelicansille. Jokerit eivät kuitenkaan jääneet tätä murehtimaan vaan kahdeksan minuutin kohdalla Alexander Ruuttun napakka rannelaukaus löysi maaliin. Vain kaksi minuuttia tästä eteenpäin oli Ilari Filppulan vuoro. Filppula luisteli itsensä puolittaiseen läpiajoon ja harhautti Pelicansin maalilla seisovan Niko Hovisen, 2 – 1 Jokereille.
Pelicans pääsi kokeilemaan minuutin verran kahden miehen ylivoimaa, mutta useista laukauksista huolimatta ei kiekkoa saatu verkon perukoille. Viidentoista minuutin kohdalla Jokerit iskivät jälleen, Jani Rita pääsi ampumaan vapaasti P-pisteiden välistä ja Hoviselle ei jäänyt sanottavaa asiaan.
Erätauolle lähdettiin jo ajassa 17:49 linjatuomarin loukkaantumisen vuoksi.
Tauon jälkeen sävelet olivat samat. Jokerit painoivat saman tien Pelicansin alueelle ja loivat tilanteita. Minuutti ehdittiin pelaamaan, kun Ossi Väänänen rankaisi Pelicansia viivapommilla. Tämän jälkeen Pelicans-valmentajat päättivät ottaa Niko Hovisen lepäämään ja maalille luisteli Joonas Kuusela.
Peli muuttui hyvin sekavaksi, Kari Sihvonen ja Jarkko Ruutu yrittivät ottaa yhteen. Linjatuomari oli kuitenkin päättänyt pitää tämän lauantain nyrkittömänä ja tappelua ei syntynyt. Jokerit pääsivät tilanteesta ylivoimalle. YV:tä ei ehditty pitkään pelaamaan, kun Joonas Järvinen taklasi kovaa Tomi Mäkeä maalin takana. Tuomari näki tilanteen ryntäyksenä ja ajoi Järvisen ulos. Pelicans pelasi kuitenkin erittäin vahvan alivoiman. Ensin pelattiin puolitoista minuuttia viidellä kolmea vastaan, jonka jälkeen vielä kolme minuuttia viidellä neljää vastaan. Jokerit eivät kuitenkaan päässeet kasvattamaan johtoaan.
Alivoiman jälkeen Pelicans sai pakkansa jälleen kasaan ja lähti kaventamaan. Ryan Lasch iski kiekon maalin edustalta reppuun Arttu Luttisen syötöstä. Pelicans sai toisessa erässä vielä muutaman paikan, mutta ei onnistunut toistamiseen. Kolmatta erää lähdettiin odottamaan 4 – 2 lukemissa.
Kolmas erä alkoi upealla Pelicansin painostuksella. Kiekkoa pidettiin Jokeri-päädyssä väsymykseen saakka, mutta maali jäi uupumaan. Tämän pyörityksen jälkeen peli rauhoittui. Kumpikaan joukkue ei sortunut jäähyilyyn ja kiekkoa vietiin molempiin päihin ilman vaarallisia tilanteita.
Vielä viisi minuuttia ennen loppua Jokerit pääsivät lyömään taululle loppulukemat
5 – 2. Seuraavan kerran Pelicans pelaa Isku Areenalla tiistaina klo 18.30. Vastustajaksi saapuu Lappeen