Mikä laserlaukaus!

Taas se on todistettu. Harjoitus teki mestarin.

Pelicansin muukalaislegioona treenasi koko viime viikon laukaisutarkkuutta. Joka ainoan päiväharjoituksen päätteeksi Mike York, Aaron Brocklehurst, Jakub Sindel ja Dwight Helminen kisasivat keskenään siitä, kenellä on tarkin veto.

Hieman yllättäen Brocklehurst osoittautui mastokaupungin Kovaleviksi. Puolustajan terävä puolilämäri löysi kohteensa kovalla prosentilla.

Tiistaina oli aika poimia työn hedelmät. Brocklehurst tinttasi Tommi Paakkolanvaaran namupassista suoraan alakulmaan ja peli oli 1-0 isännille.

- Yritin vain saada sen kohti maalia, Brocks vähätteli.

- Tavi teki hyvin maskia. Ottelun alussa sitä haluaa vain saada trafiikkia maalille ja paljon vetoja aikaan.

Teemu Lassilan edessä oli kyllä maskia, mutta vetokin oli erinomainen. Siniviivalta lähteneen kudin korkeus oli täydellinen, ja se painui tarkasti verkkoon aivan tolppaa hipoen. Brocklehurstin kotikonnuilla Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa selostaja olisi todennäköisesti huutanut: ”What a laser shot!”

- Haha, ehkäpä! Vetoa on kyllä treenattu, ja siitä oli kiva saada palkinto, pakki hymyili.

- Tärkeintä oli silti kolme pistettä. Emme voi murehtia mitä muut tekevät. We just have to play our own game, on pelattava vain omaa peliämme.

Myös Jarkko Immosen tähtäin oli kohdillaan. Kun Juha Uotila pamautti pelivälineen päätypleksiin, haistoi sentteri lasista kimmonneen kiekon ja sutaisi sen nopeasti maaliin.

- Siinä katsoin että kiekko pomppi hyvin ja pääsin ilmasta tuikkaamaan, Immonen kertasi.

Oliko sekin harjoiteltu kuvio?

- Totta kai. Noitahan me ollaan aamujäillä treenailtu!