Malttia maalintekoon

Pelicans on hyvässä liidossa. Verkko saisi vain helilua enemmän.

Se oli taas yksi hyvä esimerkki tuhratusta maalipaikasta.

Ottelu HPK:ta vastaan oli vanhentunut ensimmäisen erän puoliväliin, kun Tero Koskiranta veti liinat kiinni hyökkäys-sinisen jälkeen. Toista aaltoa odotellut sentteri ei syöttänytkään kiekkoa, vaan pyörähti täydet 360 astetta yllättäen hämeenlinnalaiset pahanpäiväisesti.

Komea spin-o-rama sai yleisön kohahtamaan. Samalla hyökkääjä petasi itselleen loistavan tekopaikan parhaalle maalintekosektorille. Häkki siitä, ja illan urheiluruuduissa oltaisiin kelattu nonstoppina Lahden tapahtumia.

Mutta kun ei, niin ei. Upeasti itselleen tilanteen luonut Koskiranta hätäili ja ampui kiekon suoraan Mika Järvisen logoon.

- No, me ollaan kuitenkin luotu hyvin maalintekopaikkoja. Se on tärkeää, Koskiranta sanoi ottelun jälkeen.

- Hälyttävämpää olisi, jos ei saataisi paikkoja ollenkaan.

Pelicans voitti ottelun lopulta 2-1. Tiukat numerot eivät todellakaan kertoneet totuutta pelin kulusta, sillä lahtelaiset pyörittelivät vastustajiaan aivan miten tahtoivat. Vain maalinteko oli ongelma – samoin kuin edellisessä ottelussa HIFK:ta vastaan, jossa Pelsu jäi nollille.

- Teki hyvää pelata tällainen peli Helsingin reissun jälkeen. Tulimme kovaa, taistelimme yhdessä ja teimme hyvää työtä. Olisimme toki voineet tehdä muutaman enemmän, Ryan Lasch sanoi.

Lasch oli HPK:ta vastaan aivan päällikkö. Pikkumies veivasi niin paljon, että Isku Areenan jää meinasi muuttua voiksi, mutta maaliin mies ei kiekkoa saanut.

- Se on osa peliä. Joskus teet, joskus et. Tällä hetkellä maalinteko tökkii hieman, mutta voitamme silti. That’s the key, se on avain.

Pelicans matkaa tiistaina Lappeenrantaan. SaiPa on kova ja ennen kaikkea periksiantamaton kotijoukkue, jota vastaan ei ole varaa tuhlailuun. Laschin mukaan lahtelaiset eivät ole turhautuneita, vaikka punalampun sytyttäminen tuottaa hankaluuksia.

- Emme ollenkaan. Kun turhaantuu, siitä ei seuraa mitään hyvää. Täytyy vain pysyä positiivisena ja sitä me olemmekin.

- Ei se (tehottomuus) edes ole ongelma, koska puolustamme kuitenkin niin hyvin. Emme ole lainkaan huolissamme.


Nyt verkot tötterölle! SaiPa – Pelicans tiistaina Lappeenrannassa klo 18.30.