Lahtelaisen LK Kiinteistöpalvelut Oy:n henkilöstöstä koostuva joukkue sijoittui toiseksi työpaikkojen A-sarjan SM-turnauksessa. Kiinteistöalan palveluja tarjoava yritys on Pelicansin kultayhteistyökumppani ja vastannut vuoden alusta myös Isku Areenan kiinteistönhoito- ja jäänhoitopalveluista.
Suomen Jääkiekkoliiton järjestämä turnaus pelattiin viikonloppuna Vierumäellä. Ensimmäistä kertaa turnauksessa mukana ollut LK Kiinteistöpalvelut eteni tasokkaassa turnauksessa finaaliin asti, jossa kuitenkin mestaruutta puolustava Tryg voitti lahtelaiset lukemin 5-2. Turnauksen pronssiottelussa Finnair kukisti Nokian joukkueen 5-4.
Turnausjoukkueissa pelasi useita pääsarjatasolla pelanneita pelimiehiä, esim. Jani Kiviharju Trygin joukkueessa. LK Kiinteistöpalvelujen joukkuetta kipparoi menestyksekkäästi Arto Remes, entisiä SM-liigapelureita hänkin. Lahtelaisten pistelinkona toimi Joonas Ehrukainen ratkaisten mm. viime minuutin maalillaan finaalipaikan välierässä Nokiaa vastaan.
- Rennolla otteella ja hyvällä yhteishengellä, kertoo kapteeni Remes joukkueensa menestysreseptin.
- Tänä vuonna joukkue esiintyi Pelicansilta saaduissa lainapaidoissa, mutta ensi vuodeksi toimitusjohtaja Jari Pohjonen lupasi hommata joukkueelle yhtiön omat pelipaidat. Ja sitten onkin tavoitteena turnausvoitto valtakunnallisten isojen firmojen kiusaksi, paaluttaa Remes.
Pelicans onnittelee LK Kiinteistöpalvelut Oy:tä hienosta menestyksestä. Teemme töitä sen eteen, ettei tämä jää parhaaksi menestykseksi, minkä Pelicans-paitainen joukkue lähivuosina saavuttaa.

