Hyvät Pelicansin fanit, ystävät ja yhteistyökumppanit,
Kausi on Pelicansin osalta paketissa. Monenlaista mahtui kauteen 2010-2011. Ennen kauden alkua asetettuja urheilullisia tavoitteita ei saavutettu. Tärkeintä on kuitenkin se, että kausi päättyi voittoon. Karsintoihin jouduttiin, mutta niistä tultiin ulos voittajina.
Nyt on aika suunnata katseet kohti tulevaa SM-liigakautta. Siitä tulee toisenlainen. Siitä tulee menestyksekkäämpi. Työ sen eteen on jo aloitettu ja sitä tehdään päämäärätietoisesti kaikilla organisaation osa-alueilla. Äskettäin julkistettu Kai Suikkasen päävalmentajasopimus kertoo urheilullisten tavoitteiden tasosta.
Jotkut ovat katsoneet asiakseen ilkkua meitä lahtelaisia siitä, ettei täällä ole jääkiekkokulttuuria tai -perinteitä. Me olemme kuitenkin itse aina tienneet, miten asiat todellisuudessa ovat. Viimeistään tällä kaudella näytimme sen myös muulle Suomelle: Lahti on kiekkokaupunki.
Kauden heikosta urheilullisesta menestyksestä huolimatta päijäthämäläinen yleisö ei hylännyt Pelicansia. Väki kannusti katsomossa ja oli oman joukkueensa tukena myös heikkoina hetkinä. Silloin, kun joukkue sitä kaikkein eniten tarvitsi.
Se on jääkiekkokulttuuria. Siitä Teille kaikille vilpittömät kiitokset.
Koko joukkueen puolesta,
Jan Latvala Pasi Räsänen Ilkka Kaarna
joukkueen kapteeni päävalmentaja toimitusjohtaja
