
Suomen Chicagon lauantai-illassa pääosan varasti Kari Sihvonen. Vilttiketjusta pelaavaan kokoonpanoon nostettu Hullu-Kari hämmensi Jarkko Ruutua, taklasi kaikkea mikä liikkui, otti tyylilleen uskollisena yhden tyhmän jäähyn mutta myös viimeisteli illan komeimman maalin.
Kolmatta erää oli pelaamatta muutama hassu minuutti, kun Sihvonen painoi vauhdilla oikeasta laidasta läpi. Sitten nousu röyhkeästi Jokerien maalille ja peliväline väkisin ohi Eero Kilpeläisen. Näyttävä yksilösuoritus pisti yleisön aivan sekaisin, ja hiljensi vieraskannattajat. Juhlat olivat valmiit alkamaan.
- Sitä on painotettu, että maalille pitää mennä. Tällä kertaa se sattui mulle, Sihvonen vähätteli.
- Ihmettelin itsekin, että nousin oikealta vaikka olen vasen laituri!
Jo ennen Sihvosen maalia ote oli täysin Pelicansilla. Vieraiden ei auttanut kuin roiskia lasin kautta pihalle, kun isännät iskivät kimppuun.
- Saatiin painetta ja Jokerit joutui vetäytymään. Oli kyllä hieno nousu, hyvä peli koko joukkueelta.
Sihvonen istui kauden avausottelun Bluesia vastaan viltissä. Jokereita vastaan päävalmentaja Kai Suikkanen ei ainoastaan päästänyt Karia kahleista, vaan nosti miehen heti ykkösnyrkkiin!
- Oli kyllä uskomatonta, kun pääsin siihen (pelaamaan). Kiva että onnistuin heti, toivottavasti saisin jatkaa.
