
Nyt se sitten vihdoin alkaa, kauan odotettu SM-liigakausi!
Ilma väreilee jännityksestä, kun Isku Areenan ovet torstaina aukeavat. Pelicansin ja Bluesin välinen avausottelu tulee olemaan erityisen kutkuttava lahtelaisten tuoreelle kipparille, viime kaudella Bluesissa pelanneelle Arttu Luttiselle.
- Tulee hieno ilta. Viime vuoden seura vastassa heti avauksessa, Luttinen myhäilee.
- Kauden alussa on aina omanlaistaan lisäjännitystä. Hyvä, että siihen tottuu nyt saman tien.
Vatsassa ei saa pyöriä liikaa perhosia - eikä pyörikään. Pelicans on enemmän kuin valmis kauden avaukseen. 13:sta harjoitusottelusta peräti 12 voittoa on rautainen näyttö joukkueen nykykunnosta.
- Viimeiset harjoituspelit eivät ehkä menneet enää niin hyvin, mutta se johtui siitä että odoteltiin jo sarjan alkua, Luttinen sanoo.
Onko Pelicans tämän kauden musta hevonen?
- Ainahan se on mahdollista. Paljon on kaikenlaista veikkailtu, mutta meidän pitää pistää jäitä hattuun. On pidettävä jalat maassa, päivittäinen työnteko ratkaisee, kapteeni muistuttaa.
- On ihan sama, mitä media arpoo ja veikkailee tässä vaiheessa.
Viime kaudella Luttista valmensi Bluesissa Petri Matikainen, joka siirtyi HIFK:n peräsimeen. Tänä syksynä Espoossa luotsaa Matikaisen apuvalmentajana aiemmin toiminut Lauri Marjamäki.
- Siellä on päävalmentaja vaihtunut, mutta Marjamäki on aikaisemminkin puuttunut peliin. Joten ehkä osaan antaa pojille pientä vinkkiä...
Pelicans – Blues torstaina Isku Areenassa klo 18.30!
