Jösses, mikä debyytti!

Jarno Laitisen ensiesiintyminen ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan.

Pelicansin lainavahti Jarno Laitinen muistaa sen illan vielä pitkään.

Tammikuussa JYPin farmiseura D Teamista saapuneen Laitisen piti istua torstaina penkillä, mutta toisin kävi. HIFK pisti kotiluolassaan hösseliksi ja paukutti lahtelaismaalilla aloittaneen Niko Hovisen vaihtoon jo avauserässä. Luukkua avanneen Laitisen ei auttanut muu kuin pistää maski päähän ja liukua jäälle.

- 10 minuuttia oli pelattu ja tilanne 3-0 vastustajalle. Siinä koutsi yritti sitten herätellä ja laittoi meikäläisen maaliin, Laitinen kertaa.

- Ei siinä sen kummempaa, koitin vain keskittyä omaan hommaan ja unohtaa sen mitä taululla oli. Kiekkoa kiinni vaan.

Kiekko ei kuitenkaan tarttunut. Laitisen ensimmäisestä Pelicans -pelistä muodostui karmaiseva, sillä kotiluolassaan raivonnut IFK iski limpun vielä kuusi kertaa rysään. Takaiskuista ei ollut kuitenkaan syyttäminen Laitista, joka sai omiltaan hyvin vähän apuja.

- Joukkueelta heikkoa pelaamista paikka paikoin. Kaveri vei ja me katseltiin vain vierestä, Laitinen huokaa.

- Tietysti omassakin pelaamisessa on parannettavaa, mutta kyllä kokonaisuudessaan koko joukkueen on pystyttävä paljon parempaan. Vähän mollivoittoisissa merkeissä meni.

Kaiken huippu oli Ville Peltosen sooloilema kahdeksas maali, jossa mies teki kentällä aivan mitä lystäsi. Peltonen muistutti kevään 1993 Mario Lemieux’ta pyörittäessään koko vastustajan kentällisen kahville. Ja kebab-kioskille. Ja mitä muita vertauksia sitä nyt voikaan ikinä keksiä.

- Joo. Se kiersi pari kertaa kentän ympäri ja heitti sitten takatolpalta tyhjiin, Laitinen nyökkää.

- Siinä oli kyllä heidän pelaajansa maalivahdin alueella. En tiedä miksei tuomari huomioinut sitä, mutta hieno suoritus Peltoselta kuitenkin.

Pelicansin pukukopissa käytiin perjantaina tunnin mittainen palaveri, jossa joukkue mietti tarkkaan tekemisiään. Loppukaudessa on vielä paljon pelissä, eikä kukaan halua joutua karsintoihin.

- Ei tässä kannata painua synkkyyteen, vaan yritetään nousta sieltä missä nyt ollaan. Lauantaina on taas uusi peli.

 

Pelicans – Ässät lauantaina Isku Areenassa klo 18.30