Muunmuassa Isku Areenan kiinteistöä hoitava LK Kiinteistöpalvelut Oy:n henkilöstöstä koostuva joukkue sijoittui toiseksi työpaikkojen A-sarjan SM-turnauksessa. Suomen Jääkiekkoliiton järjestämä turnaus pelattiin viime viikonloppuna Vierumäellä. Toista kertaa turnauksessa mukana ollut LK Kiinteistöpalvelut eteni tasokkaassa turnauksessa edellisvuoden tapaan finaaliin asti, jossa kuitenkin mestaruutta puolustava Tryg voitti lahtelaiset lukemin 4-2.
Turnauksen pronssiottelussa HC Barona kukisti Finnairin joukkueen 4-1.
Turnausjoukkueissa pelasi useita pääsarjatasolla pelanneita pelimiehiä, esim. LK Kiinteistöpalvelujen joukkuetta kipparoi menestyksekkäästi Arto Remes, entisiä SM-liigapelureita hänkin. Lahtelaisjoukkueessa kunnostautuivat erityisesti hyvät tehopisteet nakutellut Sami Hannula sekä maalivahti Toni Rask. Rask päästi selkänsä taakse vain viisi maalia turnauksen neljässä ottelussa, pelaten myös kaksi nollapeliä.
”Kovalla peruskunnolla ja hyvällä yhteishengellä”, luettelee kapteeni Remes joukkueensa menestysreseptin. ”Olimme tämän vuoden turnauksessa aika pienellä ryhmällä liikenteessä ja lisäksi loppuottelusta putosi vielä miehiä pois mm. aikataulusyistä johtuen”, kertoo Remes. ”Siihen nähden hyvä taistelu porukalta, vaikka ”happi” ei finaalissa ihan voittoon asti kantanutkaan”, naurahtaa Remes.
LK Kiinteistöpalvelut Oy on lahtelainen Päijät-Hämeen alueella toimiva monipuolinen ja ammattitaitoinen kiinteistönhoito- ja korjausrakennusyritys. Yhtiössä työskentelee lähes 100 henkilöä. Yhtiö on noteerattu korkeimpaan AAA - luottoluokitukseen v. 2011.
