Isku Areenan huoltotyöt LK Kiinteistöpalvelut Oy:n hoidettavaksi

Isku Areenan kiinteistönhuolto- ja jäänhoitotyöt siirtyvät LK Kiinteistöpalvelut Oy:n
vastuulle 1.1.2011 alkaen. Yhtiö voitti Lahden Jäähalli Oy:n järjestämän
tarjouskilpailun ja vastaa näin ollen kattavasti jäähallin huoltotöistä vuodenvaihteesta
eteenpäin. Sopimustöihin kuuluvat mm. Isku Areenan jäänhoito, tekninen huolto
sekä ulkoalueiden hoito.

Lahden Jäähalli Oy:n ja LK Kiinteistöpalvelut Oy:n allekirjoittamaan sopimukseen
sisältyy tiivis perehtymis- ja tutustumisjakso kohteeseen ja huoltotöihin joulukuun ajan.

”Yhtiöllä on vankka kokemus asuin- ja julkisten kiinteistöjen hoidosta.
Erityisosaamistamme on toimiminen vaativissa kohteissa, joiden käyttäjäryhmät
asettavat kiinteistönhoidon palveluille erityisvaatimukset”, kertoo LK
Kiinteistöpalvelut Oy:n toimitusjohtaja Jari Pohjonen.

”Isku Areenan kaltainen vaativa kiinteistö soveltuukin mainiosti asiakaskohteeksemme”, jatkaa Pohjonen.
”Olemme rekrytoineet Isku Areenan vastaavaksi hoitajaksi ja tiiminvetäjäksi henkilön, jolla on
vahva ammattitaito vastaavista tehtävistä ja erityisesti pitkä kokemus jäänteosta eri
kohderyhmille”, toteaa Pohjonen.

”Isku Areena on mm. lahtelaisen edustusjääkiekkoilun näyteikkuna, tulemmekin
huolehtimaan siitä, että kiinteistö toimii häiriöttömästi ja jään laatu on
korkealuokkaista; kiekot eivät LK Kiinteistöpalvelujen hoitamalla jäällä pompi”, lupaa
toimitusjohtaja Pohjonen.