Huikeita tunnelmapaloja

Joulurauhan pikku hiljaa laskeutuessa Salpausselän notkelmaan on hyvä palautella mieleen muutamia hienoja hetkiä. Takkatulen rätistessä karhuntaljan äärellä kelataan pelivideoita viime lauantaille Pelicans - TPS -otteluun.

Pelataan kolmatta erää. Lahtelainen kotijoukkue hallitsee suvereenisti, kunnes omissa soi. Turkulaispakki Joonas Järvinen tekee näyttävän nousun ja päättää yksilösuorituksensa komeaan maaliin. Ottelu on yhtäkkiä 3-1.

Mutta mitä sitten tapahtuukaan? Juuri kun TPS on saanut juonenpäästä kiinni, takaisku pamahtaa kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se salama on Joonas Jalvannin piiska, joka sivaltaa tilanteeksi 4-1. TPS-vahti Atte Engren on äimän käkenä lahtelaisten juhliessa.

- Se tuli suoraan pakin polkkareiden takaa. En tiedä muuttiko suuntaa vai ei, mutta en nähnyt kiekkoa, Engren punasteli.

- Näyttihän se vähän halvalta.

Ai vähän? Maali on turkulaisittain karmea, sillä puolustajan laukaus lähtee siniviivan takaa! Hän tekeeeee!

Aiemmin samassa ottelussa nähdään toinenkin miellyttävä tilanne. Tommi Paakkolanvaaran iskettyä ylivoimalla 1-0 isäntäjoukkue painaa härskisti päälle. Valkoasuiset vierailijat pyristelevät aikansa, mutta sitten tapahtuu jotain melko uskomatonta.

Sami Blomqvist nousee oikealta laidalta, polkee väkisin maalin eteen ja toteuttaa tempun, jota suomalaisilla ei ole tapana tehdä.

Hän laukoo. Rohkeasti. Ja järkyttävän tarkasti.

Käsittämättömän kova rannelaukaus kilahtaa TPS-maalin yläkulmaan niin nopeasti, etteivät ihmisen aistit meinaa pysyä mukana. Katsoja ehtii vain tajuta, kuinka Blomqvist nousee, virittää vetonsa ja… Siinä se sitten onkin. Sumutorvi soi ja nuori hyökkääjä tuulettelee.

- Olihan se aika uskomaton veto, Blomqvist naureskeli.

- Pitäisi vaan laukoa enemmän, niin tulisi enemmän maalejakin. Tuollaisia vain lisää!

Loistohetket kannattaa vielä kerrata Pelicansin videosivulta(ennen pätkien latautumista lienee kuitenkin syytä varmistaa, ettei kinkku ole jäänyt uuniin kärventymään).