Huhhuh, Hurria!

Perstaklauksen esittänyttä Joonas Hurria ei huimannut kauden toisessa ottelussaan.

Pelicansin Jyri Marttinen on melkoinen pukukoppipersoona. Aina sanavalmista ”Jyssyä” voisi luonnehtia leppoisaksi leukailijaksi, mutta nyt nimitys sopii puolustajaan erityisen hyvin.

Marttinen sai lauantain Jokerit-ottelussa lämärin leukaansa. Hän selvisi rajun näköisestä tällistä mustelmilla, muttei silti pystynyt pukemaan tiistain SaiPa -matsiin. Kuumeista ”Leuka-Marttista” tuurasi kotiottelussa Joonas Hurri – ja hyvin tuurasikin.

- Hän pelasi pirun hyvin. Hurri oli todella hyvä tänään, päävalmentaja Kai Suikkanen kehaisi.

- Olen itsekin tyytyväinen peliin. Pysyin hyvin vauhdissa mukana, mutta vielä pitää saada jalkaa enemmän liikkeelle, Hurri sanoi.

Jääaikaa 15.17 minuuttia merkkauttanut Hurri pelasi vasta kauden toisen ottelunsa. Ensimmäinen näki päivänvalon muutama viikko sitten KalPaa vastaan, jossa Pelicans otti koteloon 6-1.

- Alussa oli vähän hermostuneisuutta, kun itselläni ei mennyt Kuopiossa kovin hyvin, Hurri myönsi.

- Muutenkin omassa pelissä on ollut parannettavaa. Mutta nyt tuntui, että lopussa peli parani koko ajan.

Aaron Brocklehurstin parina luutineen lahtelaisen ei tarvinnut hävetä otteitaan. Hanakasti haastaneen ja varmoja avaussyöttöjä antaneen Hurrin tähtihetki osui ensimmäiseen erään, kun 20-vuotias ajeli vastustajan näyttävästi seinälle. Komea persniitti sai yleisönkin hurraamaan!

- No, niitäkin tietysti haetaan kun on paikka. Mutta oma pää pyritään pitämään puhtaana, se on tärkeintä.

Harmittaako, että huikea perstaklaus jäi Vili Sopasen hattutempun varjoon?

- Heh, ei harmita. Ne kolme maalia olivat tärkeämpiä.

Seuraavan kerran Isku Areenan yleisöä viihdytetään perjantaina, kun Ilves saapuu Lahteen. Ottelu kiekkopyhätössä pyörähtää käyntiin klo 18.30.