Hovinen suomii itseään

Maalivahti ei ole tyytyväinen viimeaikaisiin esityksiinsä.

Se alkoi viime viikon vierasottelussa Jokereita vastaan.

Ensimmäinen erä Hartwall-areenassa oli ehtinyt vanheta puoliväliin, kun kiekon kanssa sekoillut Hovinen lahjoitti Teuvo Teräväiselle ilmaisen tasoitusmaalin. Vaikka tähtivahti pelasi muuten hyvän pelin, jätti avauserän moka ikävän särön.

Seuraavassa ottelussa Ilvestä vastaan Hovinen ei ollut parhaimmillaan. Orastava alavire jatkui tiistain JYP –kotiottelussa, jossa varsinkin helposti sujahtanut avausmaali olisi ollut otettavissa.

- Ei voi olla tyytyväinen. Nyt on tullut pari sellaista maalia, jotka haluaisin takaisin, Hovinen tuhahtaa.

- Huonoja pelejä tulee aina, mutta niistä pitää vain toipua ja nousta takaisin omalle tasolleen.

Hovinen on pelannut kauden 37 ottelusta peräti 30. Se on paljon, kun ottaa huomioon, että maalivahti ehti olla välissä loukkaantuneenakin. Suomen Chicagossa on oltu hieman huolissaan tähtivahdin jaksamisesta, mutta Hovinen vakuuttaa olevansa tikissä.

- Ei, ei ole väsymystä. Pitää vaan saada henkisesti ladattua itsensä, niin kyllä se siitä.

- Tämmöisiä tulee joka kausi, että peli vähän takkua. Silloin tehdään vaan enemmän hommia. En mä mitenkään huolissani ole.

Pelicansille koittaa viikonloppuna peräkkäiset pelit: perjantaina KalPa ja lauantaina SaiPa. Hovisen torjuntahommista molemmissa peleissä ei ole vielä varmuutta, mutta ainakin KalPaa –vastaan kaksimetrinen kassari heilunee tolppien välissä.

- Vähän samantyylinen joukkue, jalka liikkuu ja taitavia hyökkääjiä, ”Pappi” analysoi kuopiolaisia.

- Aika sama se on ketä sieltä tulee vastaan. Kaikki pitää pystyä voittamaan.


Pelicans matkustaa jo torstaina Kuopioon. Ottelu KalPaa vastaan starttaa perjantaina klo 18.30.