Pelicansin joulutauko on ohi ja liiga jatkui Helsingissä HIFK:ta vastaan.
Otteluun lähdettiin kovalla vauhdilla, Pelicans painoi HIFK:n alueelle kuin myrsky. Jokainen Pelicansin kentällinen loi maalipaikkoja saksalaisvahti Dennis Endrasin maalille. Muutama minuutti pelattiin yhteen päähän, kunnes HIFK pääsi peliin mukaan ja loi muutamia vaarallisia tilanteita. Sairaslomalta palannut Niko Hovinen torjui kuitenkin eleettömäästi HIFK:n laukaukset.
Ensimmäisen kerran ylivoimalle Pelicans pääsi kymmenen minuutin kohdalla, kun Ilari Melart huitoi Justin Hodgmania tilanteen jälkeen. Ylivoimalla maalia ei saatu, mutta suoraan sen jälkeen HIFK pääsi rankaisemaan. Paha harhasyöttö omalla alueella johon Janne Pesonen pääsi kiinni ja ampui Eero Somervuoren suojusten kautta kiekon maaliin, 1 - 0 HIFK:lle. Samoissa lukemissa lähdettiin odottamaan toista erää.
Toisen erän alussa Pelicans pääsi toistamiseen ylivoimalle, mikä ei tosin kauaa kestänyt. Ylivoimaa ehdittiin pelata 40 sekuntia, kun Juha-Pekka Pietilä lähti jäähylle huitomisesta. Markus Seikola ja Ryan Lasch pääsivät hyville maalipaikoille tasavajaalla, mutta maalia ei nähty. HIFK pääsi heti tämän jälkeen ylivoimalle, mutta Pelicans kesti tilanteen mallikkaasti eikä varsinaisia vaaranpaikkoja nähty.
Erän puolivälin lähestyessä Petteri Wirtanen taklasi kovasta vauhdista Marko Pöyhöstä. Miesten polvet kolahtivat yhteen ikävän näköisesti. Pöyhönen ei tilanteesta säikähdyksellä selvinnyt vaan joutui siirtymään pukukoppiin. Ottelun päätuomari Jari Levonen tuomitsi tilanteesta kaksiminuuttisen. Ylivoima tilanteen jälkeen oli tehoton.
Myös HIFK pääsi vielä kokeilemaan ylivoimaa, mutta maaleja ei nähty toisessa erässä.
Kolmatta erää ehdittiin pelaamaan vain puoli minuuttia, kun Janne Pesonen pääsi karkaamaan puolittaiseen läpiajoon, Hovisen ohittamisessa Pesonen ei kuitenkaan onnistunut. Myös Pelicans sai omat paikkansa erän alussa.
Erän puolessa välissä HIFK pääsi iskemään toistamiseen. Pesonen pääsi kiekkoon Pelicans-päädyssä josta toimitti sen maalille Eero Somervuorelle, joka pääsi vapaasti iskemään kiekon maaliin, 2 - 0 HIFK:lle. Tästä ei kauaa kulunut, kun Pelicansin tilanteen jälkeen Kim Hirschovits ja Janne Pesonen karkasivat puolittaiseen läpiajoon. Pesonen pääsi iskemään kiekon yläkulmaan ohi Hovisen viimeistellen loppulukemat 3 - 0 taululle.
SM-Liiga jatkuu normaaliin tapaan ja seuraavan kerran pelataan torstaina HPK:ta vastaan Isku Areenalla klo 18.30.