Farmipeikkoa kuonoon!

Mahdollisuutensa käyttänyt Sami Blomqvist jatkaa liigamiehistön mukana.

Pelicans iski lauantaina KalPan verkkoon neljä maalia. Niistä viimeisimmässä nähtiin illan komein tuuletus, kun riemastunut hyökkääjä hyppelehti vasten päätypleksiä.

Sami Blomqvistille onnistuminen oli tärkeä – ja kaikesta päätellen myös helpotus.

- Kyllä se erittäin hyvältä tuntui. Varsinkin nyt, kun pääsi pitkästä aikaa liigaan. Mikäs se parempaa, Blomqvist sanoi.

- Olisi ollut viiteenkin mahdollisuus, mutta hyvä että sain yhdenkin tehtyä.

Blomqvist saapui Lahteen kesällä 2010. Odotukset olivat korkealla, sillä Blues-kasvatti oli aiemmin pistänyt uusiksi A-nuorten kaikkien aikojen maaliennätyksen.

Alku näytti hyvältä. Blomqvist sai Pelicansissa lentävän lähdön, kun hän iski maalin heti avausottelussaan Jokereita vastaan. Sen jälkeen peli alkoi tökkiä: pelaajalle tulivat tutummiksi HeKin ja Peliittojen kuin liigan sotisopa. Välillä Blomqvist haki tuntumaa Rauman Lukosta, mutta taas oli edessä paluu farmiin.

Viime viikko muutti kuitenkin kaiken. Pelikieltojen runtelemassa Pelicansissa irtosi näyttöpaikka, jonka Blomqvist käytti maksimaalisesti hyväkseen: Bluesia vastaan Espossa esiintyi energinen laituri, joka summasi seuranneessa KalPa-kotiottelussa tehot 1+1.

- Sami Blomqvist oli aivan loistava. Jalka kävi, hän teki sovittuja asioita, pelasi hyvin viisikossa ja sai bonuksena vielä maalinkin, Pasi Nurminen kehui lauantaina.

Nurmista alkoi hymyilyttää, kun häneltä kysyi Blomqvistin mahdollisesta jatkosta.

- Siitä päättää joku ihan muu kuin minä, mutta tietenkin olen keskusteluissa mukana.

Itsenäisyyspäivän jälkeen tilanne oli edelleen se, että Blomqvistin kiekkokamat löytyivät Pelicansin pukukopista. Isku Areenassa pyörikin keskiviikkona tyytyväinen nuori mies.

- Sain kuulla että pääsin kokoonpanoon. Jatkan ilmeisesti samassa ketjussa kuin lauantaina, Blomqvist sanoi.

Se on juurikin näin. Blomqvist viilettää Justin Hodgmanin ja Pekka Jormakan rinnalla, kun Pelicans matkaa Jyväskylään.

- Sinne mennään JYPin luolaan. Varmaan kova ja tasainen peli tulossa. Puolustuksen kautta mennään, Blomqvist ennakoi.

 

JYP – Pelicans keskiviikkona Synergia-areenalla klo 18.30.