
Pelicans on pelannut viimeksi lähes kaksi viikkoa sitten. Maaottelutauon jälkeen muut SM-liigajoukkueet ovat liukuneet alkuviikosta kaukaloon, mutta Lahdessa on jouduttu odottelemaan. Sinä aikana Kai Suikkasen miehistö on hionut huolella kuvioita kuntoon – rajua reeniä unohtamatta.
- Tämä oli oikeastaan kauden rankin taukomme, Lasch sanoo.
- Harjoittelimme todella kovaa kahdesti päivässä. Pysyimme kunnossa, mutta on aivan eri asia harjoitella kuin pelata.
Perjantai-iltana odotus vihdoin palkitaan. Vastaan Hakametsän hallissa asettuu 13:nneksi valahtanut Tappara, joka taistelee kynsin ja hampain kymmenen sakkiin pääsystä.
Tuoreen jatkopahvin Pelicansiin tehnyt Lasch kehuu tamperelaisia hyväksi vastustajaksi.
- Tappara pelaa hyvin kotonaan. Voitimme heidät viimeksi siellä vain 3-2, Lasch muistuttaa.
- Emme ole pelanneet vähään aikaan heitä vastaan, joten asiat ovat voineet muuttua. Luulen heidän olevan kovia kotonaan.
Lahtelaisten kultakypärä sanoo diggaavansa Hakametsän hallin jäästä.
- Pidän kovasti heidän jäästään, se on kova ja nopea. En usko kenelläkään joukkueessamme olevan mitään sillä pelaamista vastaan.
Mutta voittohan sieltä heilahtaa, vai?
- Toivottavasti. Tietysti lähdemme aina voittamaan jokaista peliä, mutta kuten sanoin, he ovat hyviä kotonaan.
- Pääasia on pitää peli simppelinä ja välttää virheitä. Varsinkin vieraspelissä tauon jälkeen on tärkeää pelata tarpeeksi yksinkertaisesti: kiekkoa syvään, kovasti töitä ja oman systeemin mukaista pelaamista.
Tappara – Pelicans Hakametsän hallissa klo 18.30
