Viime kaudella maajoukkueessakin debytoinut Pelicansin voimahyökkääjä Antti Tyrväinen on solminut kahden vuoden sopimuksen NHL-seura Edmonton Oilersin kanssa.
- Asiat meni aika vauhdilla ja eilen laitettiin nimiä papereihin. Kyseessä on kahden suunnan sopimus, jossa on määrätty tietty palkka NHL-jengiin ja tietty palkka farmiin. Tiukasti lähdetään tappelemaan paikasta ykkösmiehistössä, lupaa Tyrväinen.
Vielä ei ole tarkempaa tietoa siitä, milloin muutto ison veden tuolle puolen tapahtuu. Monet muutkin käytännön asiat ovat vielä hämärän peitossa.
- Agenttini Juuso Pulliainen hoitaa niitä juttuja. Hän on tietysti ollut isossa roolissa tämän kuvion toteutumisessa. Eikä paljon tarvinnut miettiä, lähteekö matkaan kun tilaisuus tuli.
Samaan hengenvetoon Tyrväinen kertoo, että Suomen koti on ja pysyy Lahdessa sekä kiittelee vuosiaan täällä.
- On ollut etuoikeus kehittyä Lahdessa hyvässä valmennuksessa. Iso kiitos siitä Pelicansille ja Kiekkoreippaalle. Ja just äsken Nupen kanssa juteltiin, että nythän se työnteko vasta alkaa. Mitään ei ole vielä saavutettu, muistutti Tyrväinen.
Nuorempi veli Juhani siirtyi ensi kaudeksi Jokereihin. Antin siirtyminen Edmontoniin tarkoittaa sitä, että ”veljestenvälinen mylly” ei tulevalla SM-liigakaudella toteudu.
- Niinpä, nauraa Antti.
Pelicans toivottaa Tyrvikselle parasta menestystä uusissa ympyröissä.
